Something is squeezing my skull ( 0 )
Viime viikon risukasaan toi valoa Volbeat esiintymisellään Pakkahuoneella. Laiskana valuin paikalla vasta noin puoli tuntia ennen keikkaa ja missasin tahallani lämppärin. Pääsin silti kävelemään vaivatta melko eteen oikein hyvällä paikalle. En vain oikein ymmärrä ihmisiä jotka seisovat kuin seipään nielleinä koko keikan ja tassut ojossa kuvaavat bändiä jollain huonolaatuisella puhelimen kameralla. Miksi ne kaiken lisäksi ovat aina minuakin pidempiä ja estävät näköyhteyden? Jokaiselle kuitenkin sallittakoon oma tyylinsä nauttia keikasta. Lisäksi kohtasin taas perinteisiä rynnijöitä, jotka keikan alussa päättävät runnoutua luita rikkovalla voimalla eturiviin. Käskin yhden tällaisen tapauksen painua vittuun, mutta eipä tuntunut pahemmin tehoavan. Lisäksi nuijin kyynärpäällä muutamaa liimaa haistelleen näköistä teiniä joiden riehumiseen lähiympäristössä olevilla alkoi mennä hermot. Tottakai keikoilla saa riehua, mutta jos kaikki ihmiset viiden metrin säteellä ovat kaatumisvaarassa, niin suosittelisin hieman rauhoittumaan.
Muutamista häiriötekijöistä huolimatta pidin suuresti Volbeatista livenä. Soittivat kaikki biisit jotka halusinkin ja koko ajan jaksoi innokkaasti heiluttaa nyrkkiä. Muutamat hitaammat biisit eivät tosin oikein toimineet ainakaan minulle. Laulaja myöskin puheli mukavia, ei kuitenkaan liikaa.
Ilouutisena myöskin lipun saaminen Morrisseyn keikalle. Melko hyvällä joukolla ollaan sinne menossa, Mattikin jopa lähtee mukaan. Kuten Maria jo sanoikin, Years of refusal on hieno levy. Lisäksi You are the quarry on soinut ahkerasti. Morrisseyn lisäksi olen kuunnellut paljon The Birthday Massacren uusinta levyä. Mukavaa, tarttuvaa ja helppoa kuunneltavaa.
Viime viikolla tajusin myös valinneeni kurssini tähän jaksoon väärin. Toinen kurssi oli tarkoitus käydä vasta ensi jaksossa. Ei mikään ihme että tekemistä tuntuukin olevan hieman liikaa. En ole ehtinyt nähdä kavereita paljon yhtään, koska yritän edes joten kuten läpäistä kummatkin kurssit. Hieman huono omatunto ja ikävä ihmisiä. Kurjaa lukea monen kaverin kuulumisia pelkästään blogeista, kun muuhun ei riitä aika eikä yhteydenpitotaidot. Parempi sekin kuin ei mitään.
There is a light that never goes out ( 0 )
Järjetöntä että tätä vuotta on kulunut melkein jo kuukausi. Kouluakaan ei ole ollut kuin parin viikon ajan ja nyt on jo valmis kiertämään päänsä pois paikoiltaan ja ripustamaan sen naulakkoon huilaamaan. Jostain olen kuitenkin imenyt harmaaseen aivomassaani hieman tietoutta versionhallinnasta, olio-ohjelmoinnista (kiitos erään aivan mahtavan opettajan joka vihdoin sai minutkin tajuamaan mitä helvettiä koko termi edes tarkoittaa), vektorigrafiikasta sekä Flashista. Olen tykännyt piirrellä Illustratorilla mörköjä ja animoida Flashilla eri palikoita lentelemään paikasta toiseen, mutta versionhallinta on totaalinen hajoamisen paikka. Päivän lopuksi keräilen vain pieniä lihakasoja lattialta ennen kotiin raahautumista.
Jottei ihan valitukseksi mene niin keskitytäänpä kaikkiin kivoihin asioihin. Ensinnäkin, vihdoinkin pitkällisen jossittelun ja harkinnan jälkeen tein sen mitä olin jo pitkään halunnut eli hankin kuntosalikortin. Ihan sellaiseen aikuisten oikeaan liikuntakeskukseen. Ansaitsen mielestäni muutamia taputuksia selkääni, koska olen aina ajatellut että kaikki kuntoilevat henkilöt ovat jotain yli-ihmisiä enkä minä ikinä pystyisi käymään säännöllisesti missään treeneissä. Olen viihtynyt erittäin hyvin ja kuinka ihanaa onkaan purkaa koulupäivän jälkeen kaikki aggressiot hakkaamalla ja potkimalla ilmaa tai nostamalla rautaa. Kunhan vain jaksaminen riittäisi, motivaatiosta ei ainakaan ole puutetta.
Toisekseen, Morrissey tulee Suomeen ja jopa ihan Tampereelle asti. Vaikka en Morrisseyn soolotuotantoa niin hirveästi kuuntelekaan niin onhan sitä miestä nyt pakko mennä katsomaan. Sitä paitsi muinoinen Ruisrockin keikka oli viihdyttävä, joten sisätiloissa uskoisin musiikin toimivan vielä paremmin. Olemme Matin kanssa huudattaneet Smithsiä aivan järkyttävän paljon lähiaikoina. The Smiths on sellainen bändi johon voi oikeasti sanoa kasvaneensa. Kuuntelin jo joskus lukion alussa The Queen is dead-levyä, mutta kaikki biisit eivät silloin auenneet, lyriikoista tosin pidin jo silloin. Musiikkimaun kehityksestä tai jostain muusta johtuen nykyään The Smiths sijoittuu jo hyvin korkealle lempibändien listalla.
Leffat ja tv-sarjat ovat tietenkin myös positiivisia asioita, joten mainittakoon jotain niistäkin. Katsoimme lomalla elokuvan The Curious Case of Benjamin Button, jonka idea ja toteutus näyttelijätyötä myöten oli onnistunut, mutta ei silti onnistunut oikein sykähdyttämään. Eiköhän kyseiselle leffalle kuitenkin Oscareita melko monta heru. Eilen katsottiin Danny Boylen uusin leffa Slumdog Millionare, joka päihitti ainakin Benjamin Buttonin. Melko erityylinen leffa jos vertaa Boylen aikaisempiin (esim. 28 Days Later, Sunshine), mutta itse ainakin pidin, vaikka leffa lässähtikin välillä hieman. Saimme katsottua Lostin neljännen kauden loppuun ja viidettä odotellessa meinasimme keskittyä Six Feet Underiin.
Maanantaina olisi sitten vuorossa Volbeatin keikka Pakkahuoneella. Olisi parempi vetää hemmetinmoinen show kun kerran maanantai-iltana joutuu paikalle menemään ja lippukin maksoi melkoisesti. Nih.
I wanna do real bad things with you. ( 0 )
Selvisin joulukorttiurakasta hengissä ja pääsin jopa viettämään joululomaa hieman etuajassa. En ole kyllä keskittynyt hetkekään joulupukkeihin, tonttuihin, poroihin tai muihinkaan jouluisiin otuksiin, vaan suurimman osan ajasta olen viettänyt vampyyrien parissa. Sain Matilta lahjaksi Twilight-sarjan seuraavan osan, New Moon, ja kuten arvata saattaa pystyn kiskomaan itseni irti kirjasta vain lyhyiksi ajoiksi (kun haen esimerkiksi lisää karkkia ehtymättömästä karkkivuorestani olohuoneen lattialta). Kirjan lisäksi olen vihdoinkin löytänyt aikaa katsoa True Blood -sarjaa, joka myöskin keskittyy vampyyreiden ja ihmisten välisiin suhteisiin. Sarjaa on nyt tehty yksi tuotantokausi ja olen onnistunut säästämään kolme viimeistä jaksoa tälle illalle. True Bloodissa on vähän sama vika kuin Twilightissakin; välillä jotkut kohtaukset ärsyttävät ja aiheuttavat myötähäpeää suunnattomasti, mutta silti sarjaan on onnistunut koukuttamaan itsensä. Olo on yhtä innostunut kuin joskus ala-asteikäisenä katsoessani Pikku vampyyri-kirjoista tehtyä tv-sarjaa pimeässä huoneessa, lakanasta ja narusta kyhätty “vampyyriviitta” harteillani (taisinpa vielä joskus juoda tarkoituksella äidin tekemää lähes verenpunaista marjamehua…). True Bloodin alkutunnari on muuten paras ikinä.
Sain omasta mielestäni aivan liikaa joululahjoja, vaikka en tietenkään valita, koska kaikki niistä olivat hyödyllisiä ja sellaisia joita oikeasti tarvitsen/halusin. Tässä siis perinteisesti lista tärkeimmistä lahjoista:
- New Moon-kirja
- The Machinist-leffa
- OBH Nordican vedenkeitin
- henkilövaaka
- kylpytakki (viininpunainen ornamenttikuviolla)
- Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita -novellikokoelma
- muki, jossa lukee Drink coffee, do stupid things faster with more energy (keitin juuri kahvia tarkoituksenani korkata mukin neitsyys)
- Iittalan tuikkulyhty
- Marimekon kaksi käsipyyhettä (kyllä, valitettavasti unikkokuosilla)
- musta helmalakana
- niin paljon karkkia että hankin uuteen vuoteen mennessä diabeteksen
Kerrankin vietimme oikeasti rauhallisen joulun ilman mitään turhaa sähläystä ja aattoon asti kestävää joulustressiä. Seuraavaksi odotellaankin sitten uutta vuotta.
Kakkaa lumella ( 0 )
Neljä päivää ahkeraa ahertamista postilla takana, edessä vielä noin viikon verran hommia. Ensimmäisenä päivänä opin jo muistamaan hyllyjen numerot ulkoa, joten aivotoimintaa ei lajittelussa suuremmin tarvitse (keskittymistä senkin edestä). Poikkeuksena ne monet tilanteet, joissa joulukorttien lähettäjät ovat loistaneet ja kirjoittaneet korttiin esimerkiksi Porin postinumeron ja sen jälkeen “Sodankylä”. Mukavan leppoisaa hommaa, saamme jopa kuunnella radiota samalla niin ei ihan hiljaisuudessa tarvitse työskennellä. Osaan jo tässä vaiheessa Energyn soittolistan ulkoa, mutta Energy on kuitenkin pienempi paha verrattuna vaikkapa Radio Novaan, jota jouduin kuuntelemaan tänään parin tunnin ajan. Toivon saavani tämän työrupeaman aikana sen verran rahaa kasaan ettei tarvitsisi nostaa opintolainaa keväällä.
Vietimme eilen eli lauantaina opiskeluryhmämme pikkujouluja minun ja Matin luona. Luokastamme on karsiunut pois kaikki bileiden antisankarit, vakiojuopot ja muut yleisen hilpeyden/kurjuuden aiheuttajat, joten ilta oli hyvin rauhallinen verrattuna joihinkin aikaisempiin kokoontumisiimme. Pelattiin hieman pleikkarilla, syötiin leipomiani joulutorttuja, juotiin glögiä (terästettynä tai ei) ja puheltiin sekavia. Heidi toi minulle ja Matille ennakkojoululahjaksi hyvää teetä sekä ihanan pöllöpehmolelun (pöllöt on parhaita), jonka Matti risti Herra Huu Huuksi. Hajoilimme myös erinäisille youtube-videoille, kuten Ellan & Aleksin Kakkaa lumella-biisille. Siirryimme lopuksi Rumaan, missä innostuin riehumaan tanssilattialla Heidin kanssa.
Viime keskiviikkona Timo kunnioitti meitä läsnäolollaan parin tunnin ajan käytyään ensin kuuntelemassa kyyneleet valuen Bullet For My Valentinea Pakkahuoneella. Timo kertoi surusanoman ja tunnusti ruvenneensa pelaamaan WOWia. On se nyt saatana kun pitää lähteä tuollaiseen parisuhteen rikkomiseen vapaaehtoisesti mukaan. Joo joo kaikki wowin pelaajat eivät ole peliriippuvaisia ja saattavat elää ihan normaalia elämää, mutta sallittakoon minullekin omat ennakkoluuloni.
Sain taas ihan järjettömiä kiksejä eräästä kirjasta nimeltä Twilight (juurikin se mistä tehtiin juuri leffa jossa on ihan tyhmiä näyttelijöitä enkä todellakaan aio katsoa sitä). Tiedän Twilightin olevan hieman lapsellinen, nössö ja ällöromanttinen. Se myös noudattaa hyvin perinteistä ennalta-arvattavaa kaavaa, you know, hyvä vs. paha ja lopussa kaikki onkin hyvin ja pinkkejä koppalakkiponeja hypähtelee pellolla sateenkaaren alla. Kaikestä tästä huolimatta kirja sai ainakin minut liimautumaan sohvan nurkkaan ja pidättämään hengitystä kunnes huulet sinertyivät. Pidätän siis oikeuteni vampyyrihömppään.
Keskiviikkona koittaa totuuden hetki kun siirrämme harjoitustyömme opettajien arvioitavaksi. Lisäksi edessä on vielä yksi tentti, jonka menen feilaamaan, koska en ehdi töiden takia lukea siihen. Ehkä nukun muistitikku tyynyn alla, jos vaikka powerpoint-esityksistä siirtyisi informaatiota aivoihini.
Pain in der Arsch ( 0 )
Hurjan koodaamisen, kiroilun, hajoilun ja kahvikupillisten välissä ehtii harrastaa elämää hyvin niukalti, mutta sitäkin on pari kertaa tullut lähiaikoina tehtyä. Lauantaina matkasin Ylöjärvelle ensin Matin vanhempien luo ja sitten illemmalla eräisiin tupareihin. Ihmismassa koostui noin puoliksi Matin kavereista ja tutuista, joiden kanssa itsekin tykkäsin jauhaa luonnontuotteita. Mukava ja sosiaalinen ilta kaikin puolin. Täysin odottamatta ja suunnittelematta päädyin myös juomaan alkoholia sinänsä päihtymistarkoituksessa ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Mistään kännäämisestä ei kuitenkaan voi puhua, hiprakka on vammainen sana ja sivistynyt juominen kuulostaa liian taiteelliselta sekä keski-ikäiseltä joten enpä sen tarkemmin erittele määriä. Muutamaan vuoteen ei ole ollut mitään intressejä koskea alkoholiin, nyt on mieli muuttunut joltain osin. Jos joku tekee siitä itselleen ongelman niin siitä vaan, itse en näe asiassa mitään päivittelyn tai ihmettelyn aihetta. En ole koskaan hirveässä humalassa viihtynyt, joten tuskin tulevaisuudessakaan tulen mitään perskännejä vetämään. Eniten tilanteessa miellyttää se ettei enää tarvitse jossitella ja miettiä “mitä jos sittenkin”.
Illalla kun siirryimme porukalla takaisin sivistyksen pariin Tampereen keskustaan, saimme kokea jänniä hetkiä. Menimme Matin kanssa McDonaldsiin hakemaan paria kaveria mukaan ja paikansimmekin heidät nopeasti ihmisten joukosta. Matti istui kaverinsa viereen ja kouraisi heti tarjottimelta ranskalaisia itselleen ja meinasikin seuraavaksi vetäistä kielen solmuun kurkkuunsa, kun kyseinen “kaveri” kääntyi ja osoittautui yli kolmekymppiseksi melko pelottavan näköiseksi sedäksi. Hämmennyksen keskellä Matti sai kakaistua ulos vain hieman tilanteen sopimattoman linen “ai sori, saanks mä pitää nää”. Hetken ärjyttyään ja huidottuaan mies rauhoittui kun monta kertaa sille ensin selitettiin että kyseessä oli väärinkäsitys. Sitten kuuntelimmekin jonkin aikaa miehen selityksiä linnatuomiosta sekä vieressä istuvasta epämääräisestä naisystävästä, kuinka tämä oli täysin hullu mutta hyvä pano, sekä kyseisen naisen valitusta bentsojen loppumisesta ja kuinka se joutui nukkumaan yksiössä jossa punkkasi 11 muuta tyyppiä. Liukenimme lopulta paikalta ulos nauramaan. Täyttä tilannekomiikkaa.
Sunnuntaina kävin Piian kanssa kirpparilla ja kahvilla. Kirpparilta tarttui mukaan t-paita sekä Placebon yhdessä David Bowien kanssa tekemä sinkku.
Mietittiin tuossa yksi päivä, että mikä kaikkein ärsyttävin ja hermoja raastavin mainos jonka muistaa. Kärkipaikan valtasi Riesen-karkkien mainos, jossa joku läskiposkipoika käy isänsä kanssa läpi legendaarisen dialogin siitä, kuinka poika nyt yhtäkkiä haluaakin osan isän lehdestä ja jopa Rieseninkin. Yleisesti ottaen kaikki surkeasti dubatut mainokset saavat veren kiehumaan. Toisena hyvin ärsyttävänä tuli mieleen kaikki Actimel mainokset (”söin vähän huonosti ja nyt turvottaa”). Lisäksi omana inhokkisuosikkinani on joku ruokakermamainos jonka lopussa ylipirteä pikkutyttö kirkaisee “ja maukasta!!”. Sen koettuaan tuntee fyysistä pahoinvointia vähintään seuraavaan mainostaukoon saakka.
Sympatiaa sairaille ( 0 )
Viime viikon torstaina maailma kohahti ja kaikki nostivat silinteriään kun Matti täytti 21 wee. Ollaan nyt siis samassa ikuisessa hiekkalaatikkoiässä. En muistanut/jaksanut tehdä erillistä onnittelupostausta, Jani hoiti sen puolestani hyvin mallikkaasti.
Tänään oli viimeinen Nokian haastattelu ja jouduin taas palaamaan takaisin vanhaan kökköluuriini. Olen niin kauan tyytyväinen kun pystyn puhumaan puhelimeen sisätiloissa. Puhelimessani nimittäin on pienoinen vika, se ei toimi ilman raikasta happea tai vaihtoehtoisesti pakokaasuja, joudun yleensä aina siirtymään eteiseen/ulos puhumaan. Muutenkin alkaa tekniikkaa pettämään, läppäri temppuilee ja sillekin pitäisi taas antaa uusi elämä.
Koulussa olen oppinut paljon uutta, pääsäntöisesti tosin itseopiskelemalla tai roikkumalla kaverin hihassa huutaen “jumalauta mää en tajuu, kerro miks nää käyttäytyy näin!”. Pään seinään hakkaamisesta on sinänsä ollut hyötyä, joten kuten olen vielä pysynyt kärryillä. XML on muuten kivaa.
Onnistuin jostain kumman syystä pääsemään postiin töihin jouluapulaiseksi, käsittääkseni lajittelemaan joulukortteja. Alkuhämmennyksestä toivuttuani olin hyvinkin iloinen, raha on aina tervetullutta. Etukäteen vaan tiedoksi että minua ei pahemmin tule näkymään parina viikkona ennen joulua. Päivät koodataan ja illat lajitellaan, yritän nimittäin saada mahdollisimman paljon työtunteja.
Kirjastotäti Maria on diilannut minulle vakavaa riippuvuutta aiheuttavia kirjoja jo muutaman kuukauden ajan ja jatkaa tätä bisnestään onneksi koko ensi kevään. Olen saanut luettua mm. iki-ihanan Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita ja tällä hetkellä on kesken Sankarit (tosin kirjan avattuani muistinkin lukeneeni sen jo muutamia vuosia sitten). On se kumma miten jotkut ihmiset pystyvät elämään ilman kirjoja, jäävät kyllä paljosta paitsi.
Tällä hetkellä istun Jyväskylässä kuumeessa, kääriytyneenä ällösöpöön sydänhuopaan. Junamatkalla huomasin kuinka kuumeinen olo alkoi pikkuhiljaa hiipiä jäseniin enkä enää voinut liikkuvasta junasta paeta takaisin Tampereelle sairastamaan. Täällä saan ainakin teetä ja sympatiaa.
Vielä yhden asian haluan jakaa (spread the love, babe!): Sellainen henkilö kuin David Firth tekee kaikkia hyvin omituisia ja sekopäisiä, mutta samalla jollain sairaalla tavalla loistavia videoita. Tässä siis linkki uusimpaan tekeleeseen.
Turn the music up a bit ( 0 )
Ammattikorkeakouluopiskelijoilla on selkeästi hyvin heikko selviytymisvaisto. Tänään koulussa kesken ruokailun kajahti soimaan heleästi palohälytys kenenkään siihen suuremmin reagoimatta. Katselimme ympärillemme, mutta koska kukaan ei paniikissa juossut ympyrää ja huutanut apua, niin jatkoimme rauhassa syömistä periaatteella “ei näy savuu, en liiku mihinkään.” Parin minuutin kuluttua joku setä kuitenkin ajoi kaikki ulos. Tuijotimme ruokalan ikkunasta kuinka muutamia palomiehiä löntysteli ruokalan perimmäiseen osaan. Väärä hälytys siis yllättäen kyseessä, jokin hälytin oli sanonut itsensä irti. Tosipaikan tullen meidän nörttijoukkomme ehkä nostaisi hetkeksi katseensa näytöltä ja jatkaisi sitten koodaamista kaikessa rauhassa.
Viime perjantaina Miina pesiytyi luoksemme ja katsoimme pari leffaa, Sunshinen ja 1408. Lauantaina teleporttauduimme jälleen kerran Miinan autolla armaaseen Helsinkiin tamppamaan Tapahtumakeskus Voimalan lattioita Infected Mushroomin ja muiden esiintyjien tahtiin. Määränpäässämme meitä odotti epämääräinen rykelmä tehdashalleja, kunnes tajusimme, että meillä oli väärä osoite. Oikea bilepaikka löytyi kuitenkin noin korttelin päästä. Muutama esiintyjä innosti oikein kunnolla tanssimaan, kunhan ensin vain oli ottanut asenteen, ettei ketään kiinnosta miten minä tanssin tai miltä näytän. Keskittyy vain musiikkiin ja antaa mennä. Infected Mushroom kuulosti aluksi melko tukkoiselta ja laulajan ääni kuului hyvin heikosti, mutta loppua kohden parani. Minulla ei ainakaan ole mitään valitettavaa keikan suhteen.
Koulu on ollut taas niin tappotahdillista etten saa nukuttua kun php-tagit vain vilisevät silmissä. XML:n opettaja piti motivoivan puheen tunnin aluksi, tai sen ainakin olisi pitänyt olla motivoiva. Eli jos kurssin pääsee rimaa hipoen läpi niin ihan turha kuvitella pääsevänsä tulevaisuudessa alan hommiin. Kaupan kassa täältä tullaan. Vielä ainakin löytyy motivaatiota yrittää ja onhan tässä jotain mielenkiintoisiakin juttuja tullut vastaan. Jos kaikkea ei vain tarvitsisi omaksua niin lyhyellä aikavälillä ja nopeasti, niin oppimisen mahdollisuudet kasvaisivat huomattavasti.
Come crawling faster ( 0 )
Heräsin aamulla hyperinnokkaana vahtaamaan lippupalvelun sivuja koneen ääreen saadakseni lipun Metallican keikalle, mutta tämä tarina sai onnettoman lopun. Lippupalvelun systeemi on jossain vaiheessa uudistunut ja pääsin yli tunnin odottamisen jälkeen vasta valikoimaan lippuja. Valitettavasti jo ennen tätä ruudulle oli ilmestynyt teksti, joka ilmoitti, että kummatkin keikat olivat sillä hetkellä loppuunvarattuja. Että näin, olisi ehkä kannattanut mennä Lippupalvelun luukulle jonottamaan, olin liian laiska. Tuskin olisin kenttälippua silläkään keinolla saanut, jonkun lipun ehkä kuitenkin. No, paska mäihä.
Löysin kirpparilta tänään aivan järjettömän ison musta-violetin kaulahuivin ja Nuuskamuikkunen-tyynyliinan. Nämä olivat tämän päivän elämän pieniä iloja.
And her iPod started to melt ( 1 )
Selvisin hengissä takaisin Helsingistä, vaikka hyvinkin heikolla hapella. Kaikki Helsingin ahdistavat lähiöt, kuten Kallio ja Vallila, ihmisten suuri lukumäärä, järjetön autoliikenne ja kolmen päivän kävelymaraton veivät hyvin pitkälti kaikki voimat. Totesinpa siis taas etten todellakaan haluaisi asua Helsingissä. Majoituimme Taka-Töölössä sijaitsevaan kaksioon, jonka Ilona oli hankkinut käyttöömme. Asunto oli tuttu ennestään ja mitä mainioin yösija, pääsimme kätevästi kulkemaan keskustaan ratikalla. Keskiviikkona harhailimme keskustassa, kohtasimme vittumaisen VR:n sedän sekä vierailimme Kiasmassa, jonne pääsi ilmaiseksi sisään. Minä en ainakaan näe mitään taidetta kasassa lautoja, jotka on aseteltu pinoon seinää vasten tai muissakaan suurissa “taideteoksissa” joita Kiasmasta löytyi.
Teimme torstaina uhkarohkean hyökkäyksen kirppareille ja kohtasimme melko surkean valikoiman tason. Lisäksi eräällä ikävän näköisellä alueella sijainneella isolla kirpparilla kysyimme, että missäköhän teidän sovituskoppinne on, niin saimme vastaukseksi, ettei meillä ole enää sellaista koska sinne alkoi ilmaantua niin usein huumeneuloja ja muuta kivaa. Illalla Ilona kävi katsastamassa keikkaa Nosturissa ja istuskelimme sillä aikaa Miinan kanssa viihtyisässä baarissa nimeltään Loose. Keikan jälkeen seuraamme liittyi Ilonan lisäksi Laura, joka järjettömästä graduväsymyksestään huolimatta jaksoi vaihtaa kuulumisia kanssani jonkin aikaa.
Perjantaina pysyttelimme visusti keskustassa. Kiertelimme miljoonissa vaatekaupoissa, mutta koska minuun iski taas piheys ja mikään-vaate-ei-näytä-hyvältä-päälläni -olo, niin mukaani tarttui koko reissulta vain hame, korsetti ja raitasukat, joista kahta jälkimmäistä tulen tuskin koskaan käyttämään. Lisäksi ostin jotain sälää kuten muutaman kortin Kukunorista, uuden sateenvarjon sekä Matille pienen Totoro-pehmolelun. Kulutimme rahaa melko ahkerasti myös kahviin, Robert’s Coffee kun sijaitsee niin kätevällä paikalla. Matkan aikana sain taas myös muistutuksen siitä kuinka en vieläkään osaa purkaa vitutustani, vaan vihaan hiljaa itsekseni ja mietin kaikkea mitä sanoisin jos viitsisin ja voi kuinka kivaa se olisikaan.
Ensi viikolla pitäisi uudestaan paikallistua Helsinkiin Infected Mushroomin keikan vuoksi. Kaikki ulokkeet pystyyn että keikka olisi hyvä ja innostaisi hieman jopa tamppaamaan lattiaa.
Try to stay on solid ground ( 0 )
Kuinka ihanaa onkaan viettää lomaa, varsinkin kun tietää päässeensä läpi kaikista ensimmäisen jakson tenteistä. Viime viikolla en poistunut kotoa muualle kuin harrastamaan liikuntaa, muuten vain hikutin ja luin kokeisiin. Perjantaina suuntasin heti Jyväskylään ja lauantaina vietettiin Miinan valmistujaisia. Ilonalta ja minulta Miina sai ilokseen lipun Infected Mushroomin keikalle sekä diskopallon. Aluksi kokoonnuimme hienosti pukeutuneina syömään salaattia, patonkia ja kakkua Miinan sukulaisten kanssa, siitä siirryimme nauttimaan kalliita drinkkejä Shakersiin. Voin suositella sellaista drinkkiä kuin Holy Diver alkoholittomana. Aina yhtä hyvää. Loppuilta vietettiinkin perinteisesti Infernossa. Muuten oikein mahtava ilta, paitsi että joku täysin random tyyppi päätti yhtäkkiä iskeä Miinan kaverin poikaystävää tuopilla päähän. Poliisit ja ambulanssi siis paikalle. Kävin kuskaamassa poloisen uhrin päivystykseen hankkimaan lääkärinlausunnon, jota tarvittaisiin syytteen nostamiseen. Vitutti suuresti sen ihmisen puolesta, varsinkin kun äkillinen hyökkäys ei ollut millään tavalla kyseisen henkilön aiheuttama.
Sunnuntaina yritin vääntää fotariharjoituksia kuvankäsittelykurssia varten. On se kumma miten nuo perustaidotkaan ei enää ole kovin hyvin hallussa, jos nyt edes koskaan ovat olleetkaan. Sain kuitenkin kiitettävää palautetta suoritetuista tehtävistä. Sen verran niihin käytin aikaa että parasta olisikin.
Tämän päivän kohokohtana oli Tiian tapaaminen. Tiia meni Saksaan seikkailemaan eikä sitä sen takia ole näkynyt vuoteen. Pelkäsin Deutschlandin muuttaneen Tiia jotenkin, mutta edelleen sama vanha riemukas ja mukava henkilö minua oli vastassa. Tuntui ettei toinen olisi ollut edes poissa niin kauaa ja minua ihan oikeasti kiinnosti mitä Tiialle kuului. Inhoan nimittäin vetää jotain small talkia ihmisten kanssa, joiden elämä ei itse asiassa kiinnosta pätkääkään.
Huomenna pitäisi käydä leikkauttamassa taas lettiä, tosin tänään tajusin että tukkanihan onkin ihan mainio, varsinkin kun sille näyttää hieman suoristusrautaa. ENpä kuitenkaan jaksa peruakaan enää, inhoan siis taas tukkaani noin viikon ajan huomisen jälkeen. Keskiviikkona ajelemme Ilonan ja Miinan kanssa Helsinkiin pyörimään. Jos ei kerran rahat riitä ulkomaan reissuun niin mennään sitten edes sinne.