Ei vaan kiinnosta
Olen laiminlyönyt blogiani oikein mallikkaasti lähiaikoina, mutta jos ei kiinnosta kirjoittaa niin ei kiinnosta kirjoittaa. Nyt kuitenkin kiinnostaa. Tämä lukuvuosi koulussa on vihdoin lopullisesti ohi, kävin viime viikolla vielä sähläämässä InDesign tentin ja palauttamassa DVD tuotannon harkkatyön. Sen kanssa saikin hajoilla taas hieman, Adobe Encore kun ei ole maailman ihmisystävällisin ohjelma. Paristakymmenestä musiikkivideosta sain peräti 5 toimimaan ja niistäkin jouduin yhden hylkäämään sopimattoman sisällön takia (Nine Inch Nailsin Happiness in Slavery, olisi varmaan varsin painavaa palautetta tullut opettajalta).
Jotenkin kummallisesti löysin itseni taas viime lauantaina Mahdollisuuksien torilta YADin infolta, vaikka viime vuonna kovasti vannoin että ei enää ikinä. Hermothan siinä taas meni. Ei, minua ei valitettavasti kiinnosta keskustella kanssasi siitä, miksi mielestäsi kaikkien huumeiden myyminen ja käyttäminen pitäisi olla laillista. Ihan vain sen takia etten jaksaa enää jauhaa asiasta ja mielestäni maailmankatsomuksesi on hyvin naiivi. Sainpa kuitenkin taas syödä hyvää vegaanihampurilaista ja ostin muutaman hihamerkin.
Toissapäivänä eli tiistaina kävimme Matin kanssa ennakkokuuntelemassa Klubilla Placebon kesäkuussa julkaistavan levyn Battle for the Sun. Yhden kuuntelemisen perusteella on vaikea muodostaa kattavaa mielipidettä, mutta osa biiseistä kuulosti turhan tasapaksuilta ja neutraaleilta, vaikka Sanna kovasti väittikin minun olevan väärässä. Uskon kuitenkin, että kuunneltuani levyn muutamaan kertaan osaan jo arvostaa sitä enemmän. Eihän Placebo voi tehdä huonoa musiikkia, eihän? Placebosta siirrytäänkin Provinssirockiin jonne kyseinen yhtyekin tulee esiintymään. Pääsimme Matin kanssa Provinssiin myymään bändipaitoja, joten kolmen päivän reissu tiedossa. Lisäksi ehkä Ilosaarirock olisi tähtäimessä.
Aloitinpa tuossa maanantaina sitten ensimmäisen kesätyöni pariin vuoteen. Kaksi edellistä kesää olen sossun rahoilla elellyt kun kukaan ei ole töihin huolinut vaikka kuinka on yrittänyt. Ei kyllä olisi nytkään tarvinnut huolia. Voin jo kolmen päivän kokemuksella sanoa suoraan sydämestäni, että vihaan työtäni. Kyseessä on kokopäiväinen provisiopalkattu puhelinmyyntityö ja ajattelin kyllä selviäväni, palkankin kun luvattiin olevan hyvä. Muiden työntekijöiden ensimmäisen kuun palkka on kuitenkin ollut sellainen, ettei sillä edes vuokraa maksaisi. Pakko kait yrittään hakata vielä päätä seinään ja kehittää jostain supermyyntitykkitaidot ja raudanlujat hermot. Eilistä työpäivää piristi kuitenkin Piian ilmoitus, että tilaamani T-paidat olivat tulleet.
Perjantaina olisi tarkoitus suunnata Marian kanssa Savonlinnaan tervehtimään Oonaa. Eläköön viiden ja puolen tunnin junamatka. Pitää varmaan ottaa joku Kimble mukaan ja testata kuinka monta tuntia sitä jaksaa pelata putkeen tai kuinka pian kanssamatkustajien hermot pettävät.