Blood and thunder
Pelastin tänään maailman. Ainakin osittain. Hoitsutäti tuikkasi käteeni neulan ja otti talteen ihmeitä tekevää supervertani, joka ihan varmasti pelastaa joskus jonkun ihmisen hengen. Olin jo pitkään suunnitellut veren luovuttamista, mutta en vaan koskaan ollut saanut aikaiseksi. Nyt kaveri onneksi pyysi mukaansa ja kävelin vihdoinkin ne vaikeat parisataa metriä verenluovutuspalveluun. Hikoilin kuin pieni elukka hemoglobiinia mitattaessa (hemoglobiinini on btw 136), mutta itse veren valuttaminen pussiin ei tuntunut miltään, kunhan vain muistin olla katsomatta kädessäni olevaa letkua. Lopuksi sain hyvää mehua ja leipää. Tämän kokemuksen perusteella voisin sanoa luovuttavani verta toistamiseenkin. Suosittelen samaa muille, pieni teko, jolla on kuitenkin paljon merkitystä. Lisätietoa veripalvelusta löytyy täältä.
Hyviä keikkauutisia kantautuu koko ajan lisää, tällä kertaa ostin lipun The Birthday Massacren keikalle. Liput olivat onneksi vain 20€, sen enempää (plus tietty junamatka Helsinkiin ja takaisin) en ehkä olisikaan valmis maksamaan. Provinssin lippukin on nimittäin vielä hankkimatta. Ehdin tässä välissä käydä näkemässä Danko Jonesin, joka ei ihan niin paljoa hetkauttanut kuin aikaisemmin, koska en tiedä bändin uudempia biisejä enkä ainakaan kuulemani perusteella kovin monesta välittänyt. Ihan jees keikka kuitenkin. Lisäksi lähdin Sannan seuraksi katsomaan The Bellraysin kahden jäsenen akustista keikkaa. Täytyy myöntää että Lisa Kekaulalla on äärimmäisen hieno ääni.
Selvisin onneksi viime jaksosta koulussa ja selvitin molemmat kurssit kunnialla. Arvosanoiksi ilmaantui ohjelmoinnista 3 ja digimediasta 4. Nyt on onneksi vuorossa seesteisempi jakso, graafista viestintää ja DVD tuotantoa, joista kummastakin pidän. Olen taistellut miljoona tuntia tuulimyllyjä vastaan ja yrittänyt saada eri ohjelmia asennettua ja säätää ne toimimaan haluamallani tavalla. Minähän en nimittäin käytä jotain koulussa olevaa jeesuksenaikaista ohjelmaa, josta on saatavilla reilusti uudempi ja parempi versio.
Maria pyysi joskus listaamaan ne Morrisseyn/The Smithsin biisit jotka toivoisi kuulevansa Morrisseyn tulevalla keikalla kesäkuussa. Olen miettinyt omaa listaani pitkään ja hartaasti (n. 5 minuuttia) ja tässä lopputulos:
- You know I couldn’t last
- You have killed me
- I like you
- First of the gang to die
- Irish blood, English heart
- The more you ignore me the closer I get
- Mama lay softly on the riverbed
- Jack the ripper
- Barbarism begins at home
- Handsome devil
- Hand in glove
- There is a light that never goes out
- Bigmouth strikes again
- Panic
- Girlfriend in a coma
Ja monta monta muuta. Jack the ripperiä tuskin koskaan livenä kuulen, kappale on muistaakseni joku sinkun b-puoli, mikä ei tee siitä silti yhtään sen huonompaa. Jos yksi Morrisseyn soolotuotantobiisi pitäisi valita, niin ottaisin You know I couldn’t last tai sitten You have killed me, liian vaikea valinta. Tiedän ettei Morrissey ole sama kuin The Smiths mutta voisi se muutaman Smithsinkin biisin vetää. En muista Ruisrockin keikalta muita Smithsin biisejä kuin How soon is now. Lupaan tirauttaa muutaman kyyneleen jos kuulen There is a light that never goes outin.
Huomenna pitäisi raahata kasseittain tavaraa kirpparille. Toivon todella saavani suurimman osan myytyä, koska itse en niillä tavaroilla enää mitään tee.